Tänään sunnuntaina pyörähtävät käyntiin WGBM-liigan pudotuspelit. Tässä kirjoituksessa analysoidaan kahta otteluparia ja käydään läpi joukkueiden ominaisuuksia.
Ensimmäisessä otteluparissa vastakkain ovat runkosarjan voittaja Rumat Siat ja runkosarjan nelonen MeatLovers. Runkosarjan voittaja lähtee luonnollisesti suosikkina tähän pudotuspelisarjaan, mutta ottelusarjasta saattaa tulla vaikeampi ennakkosuosikille kuin voisi odottaa.
Runkosarjassa Rumat Siat voitti molemmat joukkueiden väliset kohtaamiset. Molemmissa otteluissa taistelu käytiin Himmelsdorf-kartalla. Ensimmäisen ottelun Rumat Siat voittivat puhtaasti 2-0, mutta MeatLovers
teki ottelussa paljon vahinkoa eli ottelu ei ollut ongelmaton voittajalle.
Toisessa ottelussa MeatLovers yllättäen voitti ensimmäisen pelin. Ottelu venyi kolmanteen peliin ja Rumat Siat -joukkueen parempi onni pelissä käänsi ottelun runkosarjan voittajille. Mutta niin kuin sanonta kuuluu,
hyvällä joukkueella käy välillä hyvä tuurikin. Jälkimmäisen ottelunMeatLovers olisi kuitenkin voinut voittaa paremmalla tuurilla.
Ottelut kertovat, että MeatLovers on ollut hankala vastustaja Rumat Siat -joukkueelle. Tilastot ovat selvästi Rumat Siat -joukkueen puolella, nutta tilastot eivät ratkaise pelejä, vaan pelien aikana tehdyt päätökset.
Rumat Siat -joukkueella riittää henkilökohtaista taitoa ja sen on peleissä huomannut. Seonnut voitti selvästi runkosarjan pistepörssin ja Sparlock sijoittui myös pistepörssissä hyvin.
Taktiikkapuolella Rumat Siat pelaa perinteisesti, tehokkaasti ja hyvin yhteen. Joukkueen voi saada huonompaa asemaan, mutta se puolustaa hyvin ja osaa sopeutua pelitilanteeseen. Runkosarjassa jokainen joukkue teki virheitä, niin myös Rumat Siat. Siat oppivat virheistä ja ovat pysyneet myös metapelin kehityksessä ajan tasalla.
Tankeissa joukkueella on runsaasti valinnanvaraa. Heiltä löytyy nopeita tankkeja, derp-tykillä varustettuja tankintuhoojia ja hyvin panssaroituja tankkeja.
Jackowasko teki T40-tankintuhoojalla vankkaa jälkeä runkosarjassa, palkintona hyvistä peleistä oli runkosarjan vahinkopörssin voitto.Tahmean alun jälkeen KooJii pääsi runkosarjassa myös vauhtiin ja teki
peleissä tasaista jälkeä.
MeatLovers taktiikat ovat yllätyksellisiä ja epäsovinnaisia. Joukkueelta voi odottaa pelin aikana mitä vain ja runkosarjassa se pystyi haastamaan jokaisen joukkueen vastustajan liigasijoituksesta riippumatta. Toisaalta
joukkueen valitsema pelitapa saattaa myös johtaa yksittäisessä pelissä täydelliseen katastrofiin. Joukkue pelaa isolla tunteella ja nauttii haastajan ja altavastaajan asemastaan. MeatLovers tekee yllättäviä
liikkeitä ja sen vuoksi Rumat Siat -joukkueen pitää ottaa MeatLovers tosissaan.
MeatLovers -joukkueella ei välttämättä ole valinnanvaraa tankeissa niin paljon, mutta käytetyt pelitankit ovat joukkueen jäsenille tuttuja, erityisesti T40 on jackowascolle erittäin tuttu tankki ja sen miehistö on varmasti hyvä.
Rumat Siat saa ensimmäiseen otteluun kotiedun. On mielenkiintoista nähdä minkälaisia muutoksia joukkueet tekevät, vaihdetaanko karttoja vai luottavatko joukkueet tuttuhin karttoihin? Pikkulinnut ovat kertoneet, että molemmat joukkueet ovat hankkineet uusia tankkeja talliinsa, ja niitä saatetaan nähdä myös peleissä.
Sarja tulee varmasti olemaan jännittävä ja tapahtumarikas. Nähtäväksi jää riittääkö MeatLovers -joukkueen kova tsemppaus Rumat Siat -joukkueen taitoa ja hyvää tiimipeliä vastaan.
Toisessa parissa vastakkain ovat runkosarjan kakkonen Cousins TC ja kolmonen Team Toivoton. Runkosarjassa joukkueet jakoivat voitot 1-1. Ensimmäisen ottelun vei selvin numeroin 2-0 Team Toivoton, ja toisen ottelun vei yhtä selvin 2-0 numeroin Cousins TC. Ensimmäisessä ottelussa Matildat veivät Himmelsdorf-kartalla Pz.III-tankkeja ja toisen ottelun Cousins voitti Mines-kartalla nopeampien ja tulivoimaisempien tankkien ansiosta.
Team Toivoton oli runkosarjan alussa liigan kärjessä, mutta tahti hiukan hiipui sarjan edetessä. Cousins sai liigan alkuun huonon lähdön, mutta toipui liigan edetessä ja paransi peliään ja nousi lopulta runkosarjassa
toiseksi. Ehkä nousevan kuntokäyrän perusteella ennakkosuosikiksi tässä otteluparissa voisi nostaa kotijoukkueena aloittavan Cousins TC -joukkueen. Pelaajien statistiikka tukee myös tätä väittämää.
Cousins -joukkueen Blindeye sijoittui liigan pistepörssissä toiseksi ja GeeMies sijoittui pistepörssissä neljänneksi, eli molemmat olivat tehokkaita. Joukkueen jäsenet tekivät peleissä tasaisesti vahinkoa. Blindeye pelasi useimmiten Hetzer-tankintuhoojalla, ja GeeMies tuki tiimitoveriaan brittien Covenanterilla.
Runkosarjassa Cousins -joukkueen voitot perustuivat taktisiin oivalluksiin ja kohtuullisen varovaiseen peliin, joukkuetta oli vaikea saada väijytettyä. Cousins oli ensimmäinen joukkue, joka otti käyttöön Hetzerin derp-tykin kanssa, ja se teki pahaa jälkeä liigassa. Metapelin puolella joukkue teki runkosarjan aikana innovaatioita ja osaa analysoida virheitään kohtuullisen hyvin.
Joukkueen jäsenten lähestyminen peliin on erilainen, ja siksi runkosarjan peleissä joukkue ei aina päässyt yhteisymmärykseen pelitaktiikasta. Myös liikavarovaisuus on ehkä ollut joukkueen syntinä, ainakin runkosarjan alkupuoliskolla. Joukkeella riittää valintavaihtoehtoja tankkipuolella, molemmilla
pelaajilla on sekä tulivoimaa että nopeutta tallissa.
Team Toivoton aloitti sarjan vahvasti ja joukkueen palaajat olivat pitkään pistepörssin kärkipäässä. SahkolaiteJr ja Miggoth ottivat molemmat runkosarjassa 8 tappoa ja vahingoissakaan ei ollut paljon
eroa, joten joukkue suoritti tasaisesti.
Runkosarjassa joukkueen molemmat pelaajat käyttivät muutamaa poikkeusta lukuunottamat Matilda-tankkeja. Joukkueen taktiikat osoittautuivat toimiviksi, Team Toivoton hävisi sarjassa ainoastaan kahdelle kärkijoukkueelle. Mutta, ehkä taktiikat ovat hiukan yksiulotteisia ja suoraviivaisia, varsinkin nyt kun muut joukkueet ovat nyt pelanneet heitä vastaan ja osaavat varautua niihin. Mahdollisesti joukkueen pitäisi pistää taktiikkakirjan uusiksi, jotta vastustajan ei olisi niin helppo lukea heitä.
Tilastojen mukaan joukkueella on useitakin vaihtoehtoja pelitankeiksi. Toisaalta Matilda on osoittautunut joukkueelle hyväksi työkaluksi, joten ei välttämättä joukkue ei uusia tankkeja pudotuspeleihin tuo.
Tämän ottelusarjan ratkaisu voi olla siinä, onnistuuko Toivoton uudistamaan pelitapaansa. Hetzer-Covenanter on ollut tehokas tankkipari Cousins-joukkueelle, mutta raportit salaisista harjoituksista kertovat
että joukkueen talleihin on ilmestynyt uusia tankkeja.
Ensimmäiset pudotuspelien ottelut pelataan siis tänä iltana ja pudotuspelejä jatketaan ensi viikolla. Toinen ja mahdollinen kolmas välieräottelu on tarkoitus pelata ennen ensi viikonloppua, jolloin näiden ottelusarjojen voittajat kohtaavat finaalissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti